Turun Kisa-Toverit

• Liikuntaa ja kulttuuria vuodesta 1916 •

historiaa

Turun Kisa-Toverit on vuonna 1916 perustettu urheilu- ja voimisteluseura.

Seura perustettiin vuosisadan alun aikoina, jolloin luokkayhteiskunta oli Suomessa hyvin vahva. Tuolloin Turun Maarian kylään kuulunut, nykyään Turun aluetta oleva Raunistula, oli työläiskaupunginosa, jossa syntyi tarvetta urheilla ja kilpailla samanhenkisten ihmisten seurassa. Näin näki päivän valon työväenyhdistys Tarmon Talolla alunperin Maarian Kisa-Toverit maaliskuussa 1916. Talo toimi seuran kokoontumis- ja harjoittelupaikkana ja suuri osa seuran jäsenistöstä tulikin toimintaan mukaan Raunistulasta ja sen läheisyydestä aina 80-luvulle saakka.

 

Kisa-Toverit kuului alunperin Suomen Urheiluliittoon, josta se erotettiin muiden työläisurheiluseurojen tapaan poliittisesti epäsopuisina aikoina ennen kansalaissotaa. Tuli tarve perustaa uusi kattojärjestö erotetuille työläisseuroille ja Maarian Kisa-Toverit oli yhtenä seurana perustamassa, Suomen Työväen Urheiluliittoa vuonna 1919. TUL toimii edelleen ollen yksi Suomen suurimmista urheilujärjestöistä ja Turun Kisa-Toverit on sen jäsen.

 

Kisa-Tovereissa harrastettiin monien vuosisadan työläisurheiluseurojen tapaan painia, yleisurheilua ja naisvoimistelua. Myöhemmin harrastettiin ja kilpailtiin menestyksekkäästi myös kilpapyöräilyn ja pöytätenniksen parissa. 1960-luvulla seurassa keskityttiin vahvasti tanhuun ja tanssiin; seuran sekaryhmät kävivät ahkerasti esiintymässä erilaisissa tapahtumissa, kuten iltamissa, joka oli ajan tapa huvitella. Iltamissa esitettiin myös laulua ja runonlausuntaa ja seuran nuorista naisista löytyikin monia laulu- ja lausuntataitoisia harrastajia. Näissä lajeissa myös kilpailtiin ns. henkisissä kilpailuissa ja TUL:n kulttuurikilpailuissa.

 

Joukkuevoimistelu ja ryhmätanssi nousivat suosituiksi lajeiksi 60-luvulta alkaen ja Turun Kisa-Toverit oli vahva toimija molemmissa lajeissa kansantanhun ohella. Seuraan on voitettu useita mestaruuksia näissä lajeissa niin piiri-, liitto-, kuin SM-tasollakin.

 

 

 

tukt-t 1916 >

Tanhua, tanssia, voimistelua ja kuntoliikuntaa viime vuosisadan alkuvuosikymmeniltä saakka!

 

Satavuotiaan seuran menestyksekkäimmät kilpaurheiluvuodet nais- ja joukkuevoimistelussa, ryhmä- ja showtanssissa jatkuivat aina 1990-luvun loppupuolelle saakka. Tällä hetkellä seurassa harrastetaan aktiivisesti kuntoliikuntaa. Lisäksi seuran jäsenet toimivat TUL:n piiri- ja liittotason toiminnassa.